Korjausavustus iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen

Ara myöntää avustusta iäkkäille (yli 65-vuotiaille) tai vammaisille henkilöille heidän omakotitalonsa tai omistamansa asunnon korjaamiseen. Avustusta myönnetään vain ympärivuotisessa käytössä olevan kodin korjauksiin, ei esimerkiksi mökin korjaamiseen.

Avustus on tarkoitettu parantamaan iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia kotona asumiseen, muun muassa esteettömyysremontteihin.

Hakemuskäsittelyn tilanne

(1.12.2023)
Käsittelyaika on noin kuukausi.
Avustuksen hakija -ikoni

Kenelle?

Pienituloisille ja vähävaraisille kotitalouksille, joissa on 65 vuotta täyttänyt tai vammainen henkilö.

Avustuksen hakijana voi olla omistaja eli kotitaloudessa asuva yli 65-vuotias tai vammainen henkilö itse, tai esimerkiksi hänen puolisonsa.

Avustuksen suuruus -ikoni

Kuinka paljon?

Enintään 50 % hyväksyttävistä korjauskustannuksista.

Erityisestä syystä avustusta voidaan myöntää 70 %.

 

Tutustu hakuohjeisiin

  1. Älä aloita korjaustoimenpiteitä, ennen kuin olet saanut avustuspäätöksen tai hakenut ja saanut aloitusluvan Aralta.
  2. Tarkista tulosi ja varmista, jäävätkö ne avustuksen edellyttämien tulorajojen sisälle.
  3. Tarkista ja arvioi muun varallisuutesi määrä ja varmista, onko varallisuutesi avustuksen edellytysten mukainen.

Huomaathan myös, että avustus maksetaan sinulle vasta korjausten jälkeen, joten sinun on varauduttava maksamaan koko korjaustoimenpide itse. Saat avustussumman itsellesi vasta korjausten päätyttyä ja haettuasi avustuksen maksua. Maksamista hakiessasi tarvitset laskut ja kuitit korjaustoimenpiteistä.

Korjauksia ei pidä aloittaa ennen avustuspäätöksen saamista

Avustuksen saamisen ehtona on, että korjauksia ei ole aloitettu ennen avustuspäätöstä. Jos hakijalla on tarve aloittaa työt ennen avustuspäätöstä, on sitä varten haettava ensin Aralta aloituslupa töiden aloittamiseen.

Aloituslupa ei tarkoita automaattisesti sitä, että avustus myönnetään. Hakijan on silti haettava avustusta. Avustushakemus on tehtävä 6 kuukauden sisällä siitä, kun hakija on saanut aloitusluvan Aralta.

Siirry Aran aloituslupahakemukseen

Tulot vaikuttavat avustuksen saamiseen

Avustusta voidaan myöntää hakijoille, jos kotitaloudessa asuvien tulot pysyvät alla kerrottujen tulorajojen tasolla tai alapuolella.

Esimerkiksi kahden hengen taloudessa tulot saavat olla korkeintaan 3 400 euroa kuukaudessa.

Tulorajat 1–4 hengen kotitalouksissa

Ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden määrä

Tulot (brutto) €/kk

Tulot (brutto) €/kk, veteraanit ja veteraanien lesket

1 hlö ruokakunnassa

2 000

2 600

2 hlöä ruokakunnassa

3 400

4 420

3 hlöä ruokakunnassa

4 200

5 460

4 hlöä ruokakunnassa

5 000

6 500

Varallisuuden määrä vaikuttaa avustuksen saamiseen

Hakijan ruokakunnan varallisuuden määrän on oltava vähäinen. Korjattavaa kiinteistöä tai osakehuoneistoa ei lasketa varallisuudeksi, vaan varallisuuteen lasketaan esimerkiksi

  • vapaa-ajan asunnot
  • säästöt
  • metsät
  • pellot jne.

Vähäisenä varallisuutena pidetään korjaustoimenpiteen jälkeen jäljelle jäävää noin 20 000 euron arvoista varallisuutta per henkilö. Varallisuuden vähäisyyden kuitenkin harkitsee ja arvioi aina Ara.

Tarkempaa tietoa edellytyksistä ja muut avustuksen myöntämiseen vaikuttavat seikat on kerrottu hakuohjeissa. Lue ohjeet ennen kuin haet!

Hae avustusta verkossa (suositus)

Avustusta voi hakea Aran verkkoasiointipalvelussa. Verkossa hakeminen on turvallista, ja sen avulla saat myös hakemuksesi nopeammin perille Araan.

Palveluun voi kirjautua pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Suosittelemme käyttämään Chrome- tai Firefox-selainta.

Kirjaudu palveluun

Hakeminen tulostettavalla lomakkeella

  1. Lataa lomake koneellesi, tulosta ja täytä se paperisena. Lataa lomake korjausavustuksen hakulomakkeiden sivulta.
    • Käytä avustuksen hakemiseen lomaketta ARA 35, jos avustusta haetaan kotitalouden jäsenen ikään perustuen.
    • Käytä lomaketta ARA 34, jos hakijana tai kotitaloudessa on vammainen henkilö. Huomaathan että myös vammainen henkilö voi hakea avustusta ikään perustuen. 
  2. Lähetä huolellisesti täytetty hakulomake tarvittavine liitteineen Aran kirjaamoon.

Tarkemmat ohjeet paperisen hakemuksen toimittamisesta Araan on kerrottu avustuksen hakuohjeissa.

Voit käyttää asiamiestä apuna avustuksen haussa

Avustushakemuksen tekemisessä voi käyttää apuna asiamiestä. Asiamiehenä voi toimia esimerkiksi omainen tai Vanhustyön keskusliiton korjausneuvojat, jotka auttavat hakijoita ilmaiseksi. 

Vanhustyön keskusliiton korjausneuvojien yhteystiedot (vtkl.fi)

Avustuksen hakemus

Korjausavustushakemus

Lomakkeilla haetaan avustusta iäkkäiden henkilöiden (ARA 35) ja vammaisten henkilöiden (ARA 34) asuntojen korjaamiseen. Lue lisää

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus avustuspäätökseen

Lomakkeella haetaan oikaisua saatuun korjausavustus- tai energia-vustuspäätökseen. Lue lisää

Hae avustuksen maksua:

Korjausavustuksen maksatushakemus

Maksatushakemus iäkkäille tai vammaisille henkilöille myönnetyn korjausavustuksen hakemiseen. Lue lisää

Jos et voi odottaa Aran päätöstä, koska toimenpide on tehtävä kiireellisesti

Aloituslupa

Aloituslupahakemus ARAn myöntämiin korjausavustuksiin sisältyvien toimenpiteiden aloittamiseen ennen kuin ARAlta on saatu avustuspäätöstä. Aloitusluvan myöntäminen ei tarkoita avustuksen saamista, vaan avustusta haetaan erikseen. Lue lisää

Julkaistu 31.12.2020 klo 0.01, päivitetty 1.12.2023 klo 14.47