Kuntapajoilla kehitetään uudenlaista asuntosuunnittelua

Arjen keskiössä -hankkeen kuntapajat käynnistyivät elokuussa 2012. Pajoissa kerätään tietoa ihmisten toiveista ja unelmista; tutkitaan asuinalueita ja kehitetään niille uusia asumisen, vapaa-ajan ja työllistymisen ratkaisuja.

Hankkeessa tavoitellaan erityisen hyvää asumisen suunnittelua, jonka tuottamat innovaatiot on vietävissä kaikkeen suunnitteluun. Yhtenä keskeisenä lähtökohtana on se, että asuntosuunnittelussa tuodaan yhteen toimijoita monilta eri aloilta, ja tässä hankkeessa myös monista eri kaupungeista. Tämän lisäksi erittäin tärkeää on tulevien asukkaiden vahva mukana olo suunnitteluprosessissa.

Hankkeessa asuntosuunnittelua tehdään yhteistoiminnallisesti ja pääideologia voidaan tiivistää neljään sanaan:

  1. käyttäjän ääni,
  2. päätäntävalta,
  3. toimintamahdollisuudet
  4. tuki

Käyttäjän ääni tarkoittaa sitä, että asuntoja ja lähiyhteisöjä ei voi suunnitella ilman tulevia asukkaita. Ihmiset tietävät itse parhaiten, mitä he haluavat asumiseltaan ja elämältään. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikkiin suunnitteluprosessin vaiheisiin tulee saada mukaan tulevat asukkaat.

Päätäntävalta tarkoittaa sitä, että vammaisilla ihmisillä on oikeus valita, missä ja kenen kanssa he asuvat. Ihmisiä ei voi pakottaa mihinkään asumisjärjestelyihin, joihin he eivät halua. Tämä tavoite nousee YK:n vammaisten ihmisten ihmisoikeussopimuksesta, joka keskeisesti määrittelee Arjen keskiössä hankkeen asuntosuunnittelun lähtökohdat.

Toimintamahdollisuudet. Asumista tarkastellaan ympäristön tarjoamien toimintamahdollisuuksien näkökulmasta. Keskeinen kysymys on, minkälaisia asumisen, vapaa-ajan ja työllistymisen mahdollisuuksia lähiyhteisössä on ja mitä siellä voisi olla.

Tuki. Arjen keskiössä hankkeessa pohditaan sitä, miten ihmisten tarvitsema tuki ja palvelut liitetään tukemaan koko elämän kokonaisuutta ja osallistumista lähiyhteisöön. Virallisten palvelujen lisäksi tarkastellaan myös epävirallisen tuen ja resurssien mahdollisuuksia. Kiinnostava kysymys on mm. se, miten erillisistä asunnoista voidaan rakentaa asuntoverkostoja, joissa syntyy myös luonnollista tukea jäsenten välille.

Keskeistä Arjen keskiössä -hankkeessa on ns. resurssinäkökulma: vammaiset ihmiset nähdään resurssina lähiyhteisölleen. Pajoissa etsitään vahvuuksia ja taitoja, joita tulevat asukkaat tuovat mukanaan tulevalle asuinalueelle. Taidot ja vahvuudet voivat konkretisoitua esim. sosiaalisena yrityksenä, joka myy esim. kodinhoidon, pihojen kunnostuksen tai eläinten hoidon palveluja lähialueen asukkaille.

Kotkan työpaja

Julkaistu 20.3.2013 klo 11.09, päivitetty 26.7.2023 klo 13.49