Työpajatyöskentelyä pohjustettiin esittelemällä Seinäjoen ja Kotkan työpajan työskentelyn tuloksia. Aikaisemmissa työpajoissa tuotetuista ideoista työstettyjä innovaatiokortteja käytettiin myös tukena työskentelyssä, näitä oli mahdollista hyödyntää ryhmän oman innovointityön lähtökohtana tai tähän yhdistäen.
Työpajassa työskenneltiin seitsemässä ryhmässä, joissa jokaisessa palvelunkäyttäjät olivat edustettuina. Työskentely eteni kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisessä tarkasteltiin asukkaan näkökulmaa, hänen asumista koskevia toiveita ja tarpeita, toisessa asuinaluetta ja tällä olemassa olevaa tarjontaa, ja kolmannessa siirryttiin tuottamaan asumisen innovaatioita.
Sosiaaliset verkostot ja hyvät naapurit tärkeä osa asumista
Turun työpajassa ensimmäisen vaiheen työskentelyssä tuotettiin varsin yksityiskohtaisia kuvauksia ryhmissä olevien palvelunkäyttäjien asumisen nykyratkaisuista, heille asumisessa tärkeistä kysymyksistä ja tekijöistä sekä heidän asumista koskevista unelmistaan ja tavoitteistaan. Erityisesti Turun työpajassa korostuivat sosiaalisten verkostojen ja hyvien naapureiden tärkeys asumiselle. Tärkeänä pidettiin, että asunnon sijainti mahdollistaa arkisen yhteydenpidon perheeseen, sukulaisiin ja kavereihin. Hyvät naapurisuhteet tuotiin esiin sekä asumisen viihtyisyyttä että turvallisuutta tuottavana tekijänä. Ensisijaisen tärkeänä asiana tuotiin esiin, että asunnon pitää sijaita ”muitten ihmisten joukossa”. Tärkeäksi tavoitteeksi nimettiin myös palkkatyö – ”se on meidän kaikkien toive”.
Työskentelyyn ohjauksessa nostettiin esiin neljä ulottuvuutta, joilla asumista tulisi tarkastella: minä-koti-kortteli-kaupunki. Palvelunkäyttäjien kerronnassa näkyväksi tulikin se, miten arjessa liikutaan näiden eri ulottuvuuksien välillä, sekä millä tavoin henkilökohtainen elämäntapa määrittää sitä, millaiset tekijät asettuvat etusijalle asumisessa. Useille esimerkiksi asuminen kaupunkikeskustassa, keskustan palveluiden ja toimintamahdollisuuksien läheisyydessä oli hyvin tärkeä kysymys, ja heidän kerronnassaan kodin ulkopuolinen, kortteliin ja kaupunkiin sijoittuva toiminta asettui merkittävään asemaan. Toisten kertomuksissa taas elämänkumppanin ja lemmikin kanssa jaettu yksityinen koti näyttäytyi arjen keskiönä. Työpajassa päädyttiinkin keskustelemaan yksityisen, puoliyksityisen, puolijulkisen ja julkisen tilan merkityksestä, ja tällaisten tilojen mahdollistamisesta rakennetussa ympäristössä: yksityisen kodin rinnalle tarvitaan yhteisyys ja osallisuus, tätä rakentavia ja mahdollistavia tiloja ja palveluita.
Kaikkien käytettävissä olevat palvelut luovat yhteyksiä
Työpajan innovointivaiheessa tuotettiin useita ideoita siitä, millä tavoin kortteliin ja asuinalueelle voidaan tuoda kaikkien asumista ja viihtymistä tukevia palveluita. Ryhmissä oli erityisesti pohdittu sitä, miten palveluiden tulisi sijoittua, keille näiden tulisi ensisijaisesti kohdistua ja minkä muotoisina näitä olisi mahdollista tuottaa. Useassa ryhmässä oltiinkin palvelukonseptin ympäriltä lähdetty purkamaan seiniä, hajottamaan perinteistä monitoimitaloa, ja lähdetty kehittämään uudenlaisia, kortteliin hajautuneita, kutsuvia ja ulospäin auki olevia palveluja. Keskeisenä nähtiin, että palvelut ovat kaikkien käytettävissä, ja että ne toimivat asuinalueella välineenä, joka luo yhteyksiä ihmisten välille. Palvelukonseptiin viitattiinkin työpajassa ”liimana, joka pitää koteja, käyttäjiä yhdessä”, liimana joka tuottaa korttelin. ”Se liima pitää rakentaa työstä, vapaa-ajasta, palveluista, vaihdannasta.” Tällaisen liiman tuottamiseksi tulee tunnistaa, millaisia palveluita naapurustossa tarvitaan ja miten tähän tarpeeseen pystytään vastaaman erilaisten kaupallisten ja vaihdantatuotteiden avulla.
Yksi ryhmistä lähti innovoimaan täysin uuden asuinalueen suunnitteluprosessia. Lähtökohtana suunnitelmassa oli, että kehitysvammaiset ihmiset ja heille palveluita tuottavat tahot olisivat vain pieni osa osana isompaa asuinaluetta: tavoitteena on tuottaa kaikille suunniteltu monimuotoinen asuinalue. Toimivan korttelimallin ehtona ja keskeisenä elementtinä ryhmän jäsenet näkivät olevan, että asuinalueella olisi paljon sellaista avointa yhteistä tilaa kaikille, mikä mahdollistaisi kohtaamisia ja yhdessä toimimista. Hyvän naapuruston aikaansaamiseksi tulisi rakentaa asuinalue, joka ei ole ainoastaan hyvä, vaan myös houkutteleva: ”Kaikki haluaisi asumaan tänne, koska täällä olisi loistavat palvelut, loistavat yhteydet, loistava sijainti. Tehdään superhoukutteleva, esteettisesti kaunista, esteetöntä. Uusien muuttajien tarpeiden mukaan suunnitellaan asunnot muokattaviksi, eri kokoisia, eri mallisia, voidaan yhdistellä.”
Tavoitteena moninainen kaupunkiympäristö ja erityisen hyvä suunnittelu
Iina Paasikivi, kaavoitusarkkitehti, Turun kaupunki:
Työpajassa analysoitiin asuinalueiden arvoja ja näiden tuottamia toimintamahdollisuuksia kaikille ihmisille. Eräänä kynnyskysymyksenä onkin se, että kun onnistutaan suunnittelemaan hyvä asuinalue, hyvä paikka kaikille ihmisille, saattaa tälle alueelle rakentua suuri keskittymä erityisasumista. Kaupunkisuunnittelussa tavoitellaan kuitenkin sitä, että kaupunkirakenteessa ei missään asiassa jouduta pelkistyksiin, vaan tavoitteena on kaupunkiympäristön mahdollisimman suuri moninaisuu. Kaupungin ominaisuus on se, että se on salliva, kaupunkiympäristö sietää erilaisuutta. Tiedetään, että mitä suljetumpi tai yksiarvoisempi ympäristö on, niin sitä todennäköisemmin erilaisuus tuottaa torjuntaa, nimby-ilmiötä. Kaupungin moninaisuus ja pyrkimys välttää eriytyneiden alueiden syntymistä onkin meillä jatkuvan työn takana. Tämä ei tarkoita sitä että kaikki paikat olisivat samanlaisia: jotkut paikat voivat olla jollekin ryhmälle erityisen hyviä, toiset paikat eivät sitten taas aivan niin hyviä. Asumisessa kuitenkin on aina kyse myös valinnasta ja hakeutumisesta.
Kimmo Rönkä, Movense Oy:
Kaupunki- ja korttelisuunnittelussa on tavoitteena sivistynyt kaupunki. Ei samanlaista mutta samanarvoista. – Minä olen tyytyväinen siitä, että työpajassa ei puhuttu enää asumisyksiköistä. Kun me luodaan näitä innovaatioita, meidän pitää myös käsitteet innovoida uudestaan, sanoittaa tämä asia uudella tavalla. Kun luodaan uusia sanoja, luodaan myös uusia merkityksiä, uutta tapaa ajatella tähän asiaan. Meidän pitää erityissuunnittelusta päästä erityisen hyvään suunnitteluun.