Kotkan osahanke

Hankkeessa pyritään löytämään uusille palvelua tarvitseville henkilöille yksilöllisiä, mutta mallinnettavissa olevia, ratkaisuja tuen tarpeeseen.

Kotkan kaupungin osalta hankkeen toimenpiteiden avulla pystytään tukemaan sellaisten henkilöiden itsenäistä selviytymistä ja osallistumista, jotka aiemmin olisivat muuttaneet asumisyksiköihin.

Hankkeen tavoitteena on rakentaa uudenlainen tuen malli, jossa yhdistyvät eritasoiset tukimuodot ja palvelut. Hankkeessa ei rakenneta uusia ryhmäkoteja tai palveluyksiköitä vaan hyödynnetään olemassa olevaa verkostoa. Hankkeen asiakaskohderyhmänä ovat kotkalaiset erityisen tuen tarpeessa olevat nuoret aikuiset henkilöt, jotka tulevat asumaan itsenäisesti palveluiden turvin.

Kotkan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta  hyväksyi 15.6.2011 suunnitelman erityistä tukea tarvitsevien palvelurakennemuutoksesta. Vuoteen 2015 mennessä pitäisi löytää uusia palvelumalleja, joiden avulla tuen tarpeeseen voidaan vastata paremmin. Nykyisin palvelun tarpeisiin vastataan pääasiassa ryhmämuotoisilla asumispalveluilla. Erityisen tuen tarpeessa olevia henkilöitä on erityisesti kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten joukossa

Kotkan osahankkeen tehtäväkokonaisuudet

Yksilöllisen asumisen ja elämän suunnittelu

Erityistä tukea tarvitseville henkilöille rakennetaan hankkeen aikana toimintamalli, joka muodostuu asumisvalmennuksesta sekä asumisen ja elämisen tuen suunnitelmasta. Henkilöstön toimenkuvia ja työtehtäviä muutetaan vastaamaan paremmin yksilöllistä palveluiden toteuttamista.


Henkilökohtaisen avun uudenlainen hyödyntäminen

Itsenäisen asumisen tueksi kehitetään uudenlaisia tapoja hyödyntää henkilökohtaista apua. Itsenäiseen asumiseen kuuluu myös osallisuuden tukeminen. Henkilökohtainen apu on vaikeavammaisille henkilöille subjektiivinen oikeus, jonka käyttämisestä päättää ensisijaisesti vammainen henkilö itse. Hankkeen tavoitteena on tuoda henkilökohtaisen avun käyttö osaksi palvelusuunnittelua.


Asumisvaihtoehtojen monipuolistaminen

Nykyisellään erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asumisvaihtoehtoina on pääasiassa ryhmäkotiasuminen. Ryhmäkotiasumiseen kuuluu henkilökunnan vahva läsnäolo sekä yhteiskäyttöiset tilat.  Kotkan osahankkeessa rakennetaan kortteliasumisen malleja. Kortteliasuminen on pienryhmäasumista kevyempi muoto, jossa leimallista on itsenäinen tarpeen mukaan tuettu asuminen. Asuntoratkaisut on tarkoitus toteuttaa osana normaalia kaupunkiasumista yhteistyössä rakennuttajatahojen kanssa.                              


Uusien kohtaamispaikkojen löytäminen erityisen tuen tarpeessa oleville henkilöille

Osahankkeessa suunnitellaan asiakaskohtaisesti paikkoja osallistua lähiyhteisön toimintaan. Kohtaamispaikat pyritään löytämään asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.


Hyvinvointiteknologian hyödyntäminen asumisen ja palveluiden tukena

Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden osalta uusi viestintä sekä hyvinvointiteknologia on satunnaisesti käytössä. Usein kuitenkin kyvyt ja halukkuus käyttää esimerkiksi kuva- ja ääniviestintää internetin välityksellä on suurempaa kuin tarjottava palvelu.

Julkaistu 20.3.2013 klo 10.51, päivitetty 26.7.2023 klo 13.46